Hyvinvoinnin joulukalenteri luukut 7-12: aivoterveyttä

 

Hyvinvoinnin joulukalenteri on kolmen blogin ja neljän terveystieteilijän yhteinen joulukalenteri. Tämä eli toinen postaus on Taijan käsialaa ja viime viikkoisen tekstin kirjoitti Heli ja tuon kirjoituksen löydät Katjan Pinkkiä Piiperrystä -blogista. Ensi viikosta huolehtii Katja omassa blogissaan ja 19.12 on Saaran vuoro Terveydellä, Saara -blogissa. Seuraa meitä myös Instagramissa, saat lisää tietoa hyvinvoivasta joulusta. Instagramista meidät löydät tunnuksilla @helliumi, @kosoliina @saaryaa ja @arkiterveys

                                         ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ 

Tämän viikon teemaksi nostan aivoterveyden ja sen edistämisen. Kaikki tietävät kyllä, mitä on sydänterveys ja miten sitä voi edistää, mutta harva tulee ajatelleeksi, että todellisuudessa aivot ovat ihan yhtälailla verisuonielin, jonka terveyteen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Tiesitkö esimerkiksi, että aivoverisuonten pituus on 600 kilometriä? Knoppitietona voidaankin sanoa, että jos suonet vedettäisiin suoriksi, voisi niitä pitkin matkustaa Turusta Tukholmaan ja takaisin.

Aivoterveyttä voidaan edistää samoilla, perinteisillä keinoilla, joilla muuta verisuoniterveyttä edistetään. Tämä tarkoittaa sitä, että harrastetaan säännöllisesti liikuntaa, syödään terveellisesti, nukutaan riittävästi ja riittävän hyvälaatuista unta sekä pyritään välttämään pitkäkestoista stressiä. Parasta liikuntaa aivoille on sellainen, että pulssi nousee, hikoiluttaa ja hengästyttää, mutta ihan kaikki liikunta on hyväksi eli vaikka et terveyspulmien vuoksi pääsisi hikiliikkumaan, on rauhallinen tuolijumppa tai venyttelykin aivoille hyväksi. Myös tanssin tiedetään olevan aivan erinomainen aivoterveyden edistämiskeino, sillä siinä usein tulee hiki, syke nousee ja lisäksi useimmiten tanssia harrastetaan kumppanin tai ystävän kanssa, jolloin siihen liittyy kosketus, jonka tiedetään laskevan stressihormonin määrää ja sitä kautta laskevan verenpainetta. Tanssiminen parantaa lisäksi tasapainoa, jolloin kaatumisen riski pienenee.

                                                                                                                     Kuva: Pixabay

Ravitsemuksesta puolestaan tärkeintä on muistaa suolankäyttö: suomalainen mies käyttää suolaa päivittäin noin yhdeksän grammaa ja nainenkin noin 7g. Suositus olisi saada viisi grammaa suolaa päivässä, joten ihan meidän jokaisen olisi syytä tarkastella omia suolankäyttötottumuksiaan. On totta, että jokainen ihminen tarvitsee suolaa, sillä lihasten ja hermojen toiminta on suolasta ja etenkin suolan sisältämästä natriumista riippuvaista, jonka lisäksi se säätelee nestetasapainoa. Elimistön tarvitsema natriumin määrä on kuitenkin vain hiukan yli puoli grammaa natriumia eli reilu gramma suolaa! Tällaisen määrän saa helposti jo maidon ja lihan luonnostaan sisältämästä natriumista, eikä enempää siis tarvittaisi. Näin ollen tuo suomalaisten käyttämä suolan määrä ylittää moninkertaisesti sen, mitä elimistö oikeasti tarvitsisi.

Miksi suolasta sitten puhutaan niin paljon ja mitä haittaa siitä on? Runsas natriumin (käytännössä suolan) saanti kohottaa ja saannin vähentäminen alentaa verenpainetta. Runsas suolan saanti kohottaa verenpainetta, mutta lisää sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa myös verenpaineesta riippumatta. Lisäksi runsas suolan käyttö lisää kalsiumin eritystä virtsaan ja saattaa siten altistaa osteoporoosille. Toisin kuin ajatellaan, ei suolan käyttö myöskään ole hoitokeino matalaan verenpaineeseen eikä alhaiseen veren natriumpitoisuuteen.

Jos vielä pohditaan parin sanan verran ravintoa, on aivoille välttämätöntä esimerkiksi Omega-3 rasvahapot, jota saa esimerkiksi rasvaisista kaloista, kasviöljyistä, pähkinöistä, siemenistä ja avokadosta. Lisäksi aivojen vireystilaa nostaa säännöllinen sokerin saanti, joka kuitenkaan ei tarkoita sitä, että naposteltaisiin karkkia pitkin päivää. Parhaita hiilihydraattilähteitä ovat esimerkiksi täysjyväviljat sekä monet marjat ja hedelmät. Suomalaisena superfoodina mainittakoon mustikka, jonka on muun muassa todettu ehkäisevän muistin heikentymistä sekä parantavan oppimiskykyä.

                                                                                                                                          Kuva: Pixabay

Kulunut vuosi on ollut monella tavalla raskas ja erilaisten kyselyiden mukaan ihmisten stressitaso on paljon aiempaa korkeampi. Stressaavassa elämäntilanteessa on tärkeää ottaa hetki omaa aikaa joka päivä - ajan ei tarvitse olla pitkä, sillä jo viisi tai kymmenen minuuttia hiljaisuutta ja rauhoittumista ennen nukkumaanmenoa auttaa laskemaan päivän kierrokset alas ja päästämään irti päivän kuormituksesta. Jos suinkin aikaa on, kannattaa suunnata luontoon kävelemään päivittäin. Siinäkään ei aikaa tarvitse käyttää paljon, vaan jo puoli tuntia luonnossa laskee stressiä ja sen myötä verenpainetta ja sykettä. Kannattaa siis ottaa pienen hetken ulkoilutuokio päivittäin ja lähteä kävelylle vaikkapa lasten, koiran tai hyvän ystävän kanssa.

Aivoterveys ja sen edistäminen on siis hyvin pitkälti samoja toimia kuin terveyden edistäminen muutenkin. Vältetään paheita ja pidetään huolta niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin terveydestämme - rakastetaan läheisiämme ja muistetaan myös kertoa se toisillemme. Etenkin tällaisena spesiaalivuonna pienet arjen teot ja huomioivat sanat toimivat erinomaisena terveyden edistämisen keinona.

 

Luukku 7. Aivoterveyden edistäminen on samoja tekoja kuin muun verisuoniterveyden edistäminen. Arjen pienet valinnat riittävät, eikä ole tarvetta suuriin muutoksiin kerralla. Voit esimerkiksi valita välipalaksi hedelmän tai kulhollisen mustikoita suklaapatukan tai pullan sijaan.

Luukku 8. Parasta liikuntaa aivoille on sellainen, että pulssi nousee, hikoiluttaa ja hengästyttää, mutta ihan kaikki liikunta on hyväksi eli vaikka et terveyspulmien vuoksi pääsisi hikiliikkumaan, on rauhallinen tuolijumppa tai venyttelykin aivoille hyväksi.

Luukku 9. Tanssiminen on erinomainen liikuntalaji - se parantaa koordinaatiokykyä, jolloin kaatumisriski pienenee ja lisäksi se nostaa hien pintaan sekä kohottaa sykettä. Usein tanssiin liittyy myös kosketus, joka itsessään laskee stressihormonin määrää.

Luukku 10. Jokainen ihminen tarvitsee suolaa, sillä lihasten ja hermojen toiminta on suolasta ja etenkin suolan sisältämästä natriumista riippuvaista, jonka lisäksi se säätelee nestetasapainoa. On kuitenkin hyvä muistaa, että elimistön tarvitsema natriumin määrä on vain hiukan yli puoli grammaa natriumia eli reilu gramma suolaa!

Luukku 11. Runsas suolan saanti kohottaa verenpainetta, mutta lisää sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa myös verenpaineesta riippumatta. Lisäksi runsas suolan käyttö lisää kalsiumin eritystä virtsaan ja saattaa siten altistaa osteoporoosille.

Luukku 12. Aivojen vireystilaa nostaa säännöllinen sokerin saanti, joka kuitenkaan ei tarkoita sitä, että naposteltaisiin karkkia pitkin päivää. Parhaita hiilihydraattilähteitä ovat esimerkiksi täysjyväviljat sekä monet marjat ja hedelmät. Suomalaisena superfoodina mainittakoon mustikka, jonka on muun muassa todettu ehkäisevän muistin heikentymistä sekä parantavan oppimiskykyä.

Erään koronapotilaan kokemus Covid-19 -viruksesta.

Heissan!

En ole varsinaista esittelyä itsestäni kirjoittanut, joten tässä tulee. Olen siis Taija, kahden alakouluikäisen lapsen äiti ja ammatiltani alun perin akuuttihoitotyöhön ja tehohoitoon suunnannut Sairaanhoitaja AMK ja sittemmin terveystieteilijä eli kansanterveystieteen ja väestön terveyden edistämisen pääaineenani lukenut Terveystieteiden Maisteri. Sivuaineinani opiskelin työ- ja organisaatiopsykologiaa sekä sosiaali- ja terveyshallintotiedettä. Lisäksi olen suorittanut terveystiedon aineenhallinnan eli jos jossain vaiheessa suoritan pedagogiset opinnot, voisin toimia terveystiedon opettajana. Olen terveystieteen opintojeni jälkeen opiskellut myös hieman viestinnän opintoja, mutta koska sairastuin keväällä itse koronavirukseen, jäivät viestinnän opinnot tässä vaiheessa kesken. Persoonana olen ikuinen opiskelija eli nautin oppiessani uusia asioita ja haaveenani onkin vielä jonain päivänä tehdä väitöskirja. Lisäksi tykkään liikkua luonnossa, nukkua öitä teltassa sekä lukea ja kuunnella kirjoja. Kaiken kaikkiaan olen aina ollut aktiivinen ja energinen puuhastelija, joka viihtyy itsekseen, mutta tykkää touhuta erilaisia asioita niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin.

Sitten itse asiaan…

Pitkään mietin haluanko kertoa blogissani omaa kokemustani koronaviruksesta, mutta päätin näin tehdä nyt, kun rajoituksia ollaan poistamassa taudin leviämisestä huolimatta. Olen aidosti huolissani tästä tilanteesta ja yhtä mieltä muiden asiantuntijoiden kanssa siitä, että kaikkia rajoituksia ei tulisi poistaa kerralla ja vähintäänkin maskien käytöstä pitäisi tehdä vahva suositus, jolla ihmiset saataisiin Suomessakin ymmärtämään asian vakavuus. Valitettavasti kesän aikana moni on lomaillut surutta ja käynyt jopa ulkomailla heti matkustusrajoitusten poistuttua, vaikka millään muotoa järkeväähän tuo matkustelu ei tällaisessa tilanteessa ole. Vähintään tulisi muistaa ja malttaa pitää omaehtoinen kahden viikon karanteeni oleiltuaan etelän maissa, mutta tätäkään ei moni valitettavasti tunnu ymmärtävän.

Sairastuin Covid-19 -virukseen pääsiäisenä. Minulla ei ole tiedossa selkeää tartuntalähdettä, mutta olimme tehneet päätöksen, että minä hoidan perheemme ja isovanhempien kauppaostokset, koska minulla on ammattini puolesta hygieniaosaaminen kohdillaan. Maskia tosin en minäkään hoksannut kaupassa käyttää, vaikka jälkiviisaana ajatellen tämä olisi varmasti minutkin taudilta pelastanut. Neljä vuorokautta ennen sairastumistani kävin siis isossa kaupassa pääsiäisostoksilla ja se on ainoa mahdollinen tartuntapaikka. Sairastumistani edeltävänä päivänä olin täysin terve - pesin muun muassa ikkunoita ja muutenkin siivoilin kotia. Olo oli energinen ja aktiivinen. Pääsiäissunnuntaina herätessä minulla oli kuumetta, kova kuiva ja hakkaava yskä, lihaksia ja päätä särki, jonka lisäksi olo oli kaikin puolin lyöty. Miehelle vielä vitsailin, että nytkö se korona iski. Enpä vitsailisi enää…

Olo pysyi aikalailla samana pari päivää, mutta kolmantena sairauspäivänä tuntui kuin minulla olisi norsu rinnan päällä. Koin, että en jaksa hengittää. Minua edelleen yskitti, mutta kuume oli muuttunut lämmöksi, jonka lisäksi lihaksia särki ja oli yleishuono olo. Soitin Päivystysapuun, kun halusin selvittää olisiko sittenkin kyseessä korona ja siinä puhelun aikana jaksamiseni romahti niin, etten jaksanut enää puhua lauseita ja hikoilin aivan tolkuttomasti. Hoitaja soitti minulle ambulanssin ja minut vietiin päivystykseen, josta koronatestin jälkeen siirryin osastolle. Verikokeissa kaikki oli suhteellisen hyvin - tulehdusarvo CRP oli virustaudille tyypillisesti 20 luokkaa, samoin muut kokeet viittasivat virustautiin. Verihyytymää muodostamassa olevan valkuaisaineen, fibriinin, hajoamistuote eli FIDD oli hieman koholla ja koska tiedettiin, että Covid-19 altistaa mm. keuhkoembolialle, tehtiin minulle keuhkovaltimoiden TT-kuvaus, joka poissulki keuhkoveritulpan.

Ensimmäinen koronatesti otettiin tässä vaiheessa eli sairauspäivänä numero kolme. Testi otettiin suun kautta ja tikkua käytettiin nielussa suhteellisen nopeasti - mainittakoon, että oikeaoppinen testaustapa on ottaa näyte nenän kautta eli nenänielusta ja tällöin tikkua pyöritellään noin kymmenen sekunnin ajan molemmissa sieraimissa. Testini oli negatiivinen, mutta hoitoani jatkettiin koronapotilaan hoitona eli olin eristyksissä.

Olin sairaalassa kolme yötä ja sain parina yönä hieman lisähappea, joka helpotti suunnattomasti oloa. Saturaatioarvoni olivat tuossa vaiheessa erinomaiset, mutta silti minulla oli tunne siitä, etten yksinkertaisesti jaksa hengittää. Jouduin siis tekemään valtavasti työtä, jotta hengitystyö onnistui. Keuhkolääkäri kuitenkin aamukierrolla eväsi lisähapen käytön, kun kerran happisaturaatioarvo oli hyvä. Lisähapen lopettamisen seurauksena aloin hikoilla aivan valtavasti. Tämä on toki loogista, sillä hengitystyöni vastasi kunnon lihaskuntotreeniä.

Kotona pärjäämiseni oli huonoa tuon raskaan hengityksen vuoksi ja kahden kotiyön jälkeen päädyin takaisin sairaalaan pariksi yöksi. Olen ennestään astmaatikko, mutta sairauteni on ollut hyvässä hoitotasapainossa ja olen pärjännyt pari vuotta yhdellä lääkkeellä, jonka senkin olen ottanut suun kautta. Sairaalassa astmalääkitystäni muutettiin ja sain alkuun toisen lääkkeen - myöhemmillä käynneillä lääkitystä lisättiin entisestään ja nyt tätä tekstiä kirjoittaessa lääkkeitä on käytössä neljä kappaletta ja silti hengitystyö on ajoittain raskasta, hengästyn helposti ja keuhkoni tuntuvat siltä, kuin ne olisivat kireät. Lisäksi hengittäminen tekee kipeää jokaisen hengenvedon aikana ja kylkivälilihakseni kramppaavat yskimisen seurauksena.

Toisella sairaalareissulla minulta otettiin niin ikään koronatesti suun kautta ja sekin oli negatiivinen. Osa henkilökunnasta riisui suojavaatteensa, osa käytti maskia ja hanskoja minua hoitaessaan. Saamani kohtelu oli erittäin vähättelevää ja suorastaan ilkeää. Minulta muun muassa kysyttiin, että miten voin psyykkisesti ja olenko kokenut maailmanlaajuisen koronatilanteen henkisesti raskaaksi.

Toisen sairaalareissun jälkeen sinnittelin kotona pari viikkoa, vaikka olo oli koko ajan huono. Edellisen kerran vähättelevä kohtelu nosti valtavasti kynnystä mennä hakemaan apua, vaikka ammattilaisena järki sanoi, etten kotikuntoinenkaan ole. Ammattilaisuus ei kuitenkaan suojaa huonon hoidon ja välinpitämättömän kohtelun tuomalta ahdistukselta, päinvastoin. En itse voisi kuvitellakaan kohtaavani ketään niin välinpitämättömästi. Vappuna koetin nukkua esikoiseni kanssa teltassa sillä ajatuksella, että se raitis ilma auttaisi hengittämään. Arvioni meni pieleen ja aamulla teltasta kömpiessä olo oli jopa huonompi ja kuume oli noussut takaisin 38 asteeseen. Tästä alkoi kolmas sairaalareissuni, jonka yhteydessä otettiin ensimmäinen nenänielunäyte. Sairaalassa olin jälleen kaksi yötä ja vaikka pyysin saada lisähappea, jonka olin kokenut auttavan, en sitä saanut. Ensimmäinen nenänielunäyte otettiin siis miltei kolmen viikon sairastamisen jälkeen ja sekin oli negatiivinen.

Kolmannen sairaalareissun jälkeen pääsin kuitenkin terveyskeskuksen kautta koronapolin potilaaksi ja siellä hommat hoidettiin hienosti: minut kohdattiin ihmisenä, sain hoitoa, otettiin kokeita ja sain sairauslomaa. Kaikki meni siis oikein hienosti. Koronapolin lääkäri piti minuun säännöllisesti yhteyttä puhelimella ja kyseli vointia. Lisäksi minulta otettiin useampi koronanäyte ja kaikki nämä nenän kautta. Testit olivat negatiivisia, mutta koronapolin lääkäri konsultoi infektiolääkäriä ja yhdessä olivat sitä mieltä, että minulla on keväällä ollut Covid-19 -infektio, mutta koska alun testit otettiin suun kautta eli väärällä tekniikalla, jäi tämä testeissä negatiiviseksi. Nämä myöhemmin otetut näytteet olivat otettu yksinkertaisesti aivan liian myöhään. Oli kuitenkin helpottavaa, kun sai vahvistuksen epäillylle koronavirukselle, sillä oireet olivat koko ajan olleet aivan täysin yhtenevät suhteessa siihen, mitä olin kansainvälisistä tutkimuksista lukenut.

***** Tähän välikommenttina vielä mainittakoon, että maailmalla on tehty lukuisia tutkimuksia ja havaintoja siitä, että suusta otettu näyte ei ole yhtä luotettava kuin nenänielusta otettu. Esimerkiksi Ruotsissa näiden ”negatiivisen” tuloksen saaneiden potilaiden annettiin kulkea vapaasti sairaala-alueella ja hoitohenkilökunta hoiti heitä ilman suojuksia ja tästä seurasi se, että kyseisessä sairaalassa yli 300 henkilöä sairastui koronavirukseen *****

Kesäkuussa, noin kuusi viikkoa viimeisimmän sairaalareissun ja kaksi kuukautta sairauden alkamisen jälkeen, koronapolin lääkäri soitti jälleen ja kysyi vointiani. Kerroin, että hengitystyöni on muuttunut jälleen raskaammaksi, henkeäni ahdistaa, en jaksa puhua ja kävellä samaan aikaan ja pientä lämpöäkin on. Lisäksi sydän tykytti 120krt/min ihan pienen rasituksen jälkeen. Lääkäri kehotti lähtemään päivystykseen ja koetin tätä protestoida, sillä edellisten kertojen kokemukset olivat vielä verrattain tuoreessa muistissa. Päivystykseen kuitenkin päädyin ja sieltä jälleen verikokeiden ja koronatestin jälkeen jälleen osastolle. Tämä sairaalareissu oli todella kova koettelemus, sillä minulle sattui lääkäri, jonka kanssa kemiamme eivät vaan kohdanneet ollenkaan. Väittelimme mm. siitä, että tarvitseeko minulle tehdä keuhkovaltimoiden uusi kuvaus, kun edellisestä oli aikaa kaksi kuukautta ja nyt FIDD oli selkeästi koholla. Itse hoitajana sitä pyysin, mutta lääkäri ei olisi halunnut sitä ottaa. Lopulta kuvaus tehtiin ja minulta löytyi kuin löytyikin keuhkoembolia eli keuhkoveritulppa. Sain tiedon, että minua pidettäisiin viikonlopun yli vuodelevossa osastolla ja minulle aloitettaisiin verta ohentava lääkitys. Tuo viikonloppu oli elämäni pisin - huoneessani kävi hoitaja maksimissaan kerran vuorossa ja mietinkin, että miten minusta voidaan mitään kirjata, jos kukaan ei kysy vointiani. Päivystyksessä minulle oli laitettu selkeät osastomääräykset, mutta näitä ei osastolla toteutettu missään määrin. En esimerkiksi saanut lisähappea, vaikka päivystyksen lääkäri oli näin määrännyt. Lääkäri, jonka kanssa emme tulleet juttuun, sanoi emboliadiagnoosin jälkeen, että viikonlopun jälkeen tutkittaisiin asiaa tarkemmin, mutta toisin kävi. Minut kotiutettiin maanantaina ja lääkärin käytös oli niin epäasiallista, että hänen kohdallaan olen hoidon laadusta yhteydessä potilasasiamieheen, kun vointini sen sallii - tänäkään päivänä en siis tiedä, mistä embolia minulla sai alkunsa. Covidin tiedetään sille altistavan, mutta muuta määritelmää ei ole. Hormonihoito toki on yksi riskitekijä, mutta sen en katsoisi olevan syyllinen, kun olen sitä usean vuoden ongelmitta käyttänyt.

Nyt tätä kirjoittaessani olen sairastanut 3,5kk ja olin jälleen viime viikolla sairaalassa. Edelleenkin minulla on tunne, että happi loppuu, en jaksa hengittää, keuhkot tuntuvat kireältä ja niihin sattuu. Minulla myös on paljon isojen lihasten särkyjä ja ostin kotiin saturaatiomittarin, jolla olen voinut todentaa, että lihassärky iskee juuri silloin, kun happisaturaatio laskee alle 93 %. En edelleenkään jaksa kävellä montaa sataa metriä, vaikka aiemmin liikuin säännöllisesti. Minulla on myös aivan hurja väsymys koko ajan ja lääkäri osastolla väläyttelikin, että minulla saattaisi olla PVFS eli Post Viral Fatigue Syndrom. Tämä tauti siis todella vei minulta terveyden ja kyvyn harrastaa rakastamiani asioita, mutta minulla on kova tahtotila kuntouttaa itseni ja toivon, että ajan kanssa siihen pystyn.

Kuulostaa melko hurjalta, eikö? Haluankin tällä tekstillä nostaa esille sen, että Covidiin sairastuminen saattaa joillakin olla se pelkkä pieni flunssa tai jopa oireeton juttu, mutta kaikille se ei sitä ole. Kukaan ei voi tietää sairastuuko itse ja millaisen version taudista saa. Sen vuoksi onkin tärkeää, että noudatamme niitä turvavälejä, käytämme kasvomaskeja, pesemme käsiämme emmekä matkustele nyt isommin ulkomaille. Meitä korkeasti koulutettuja, hyvissä työtehtävissä työskenteleviä on sairastuneiden joukossa ihan siinä, missä alemmassa sosioekonomisessa asemassa oleviakin. Ammatti, taloustilanne, koulutus tai muu yhteiskunnallinen status eivät valitettavasti suojaa Covid-19 -virukselta.

Kerroin kokemukseni myös siksi, että toivoisin ihmisten havahtuvan siihen, että negatiivinen testitulos ei ole absoluuttisen oikeassa - jos oireita on, tulee pysyä omaehtoisessa karanteenissa. Nostin asian esille senkin vuoksi, että meitä ”long-haulereita” eli koronaa pitkään sairastaneita on maailmanlaajuisesti vähintään kymmeniä tuhansia. Olen Facebookissa useammassa vertaisryhmässä mukana ja samanlaisia kokemuksia on niin positiiviseksi kuin negatiiviseksi testatuilla ympäri maailman. Kurjaa on sekin, että sairaana täytyy jaksaa itse pitää puolensa saadakseen tutkimuksia ja hoitoa. Minulla tämä viimeisin sairaalareissu oli aivan priimakokemus ja sain erinomaisen hyvää hoitoa, mutta lääkärin mukaan se johtuu siitä, että nyt meitä pitkään sairastavia on riittävän monta, jotta voidaan vetää johtopäätöksiä. Tavallaan tämä on ihan ymmärrettävä linjaus, vaikkakin yksittäisen potilaan kohdalla järkyttävä kokemus.

Toivon, että jokaisella ihmisellä on maalaisjärkeä sen verran, että jos on mahdollista tehdä etätyötä, niin sitä sitten tehtäisiin nyt niin kauan, kunnes nähdään millaiseksi tilanne muuttuu matkustusrajoitteiden poistuttua ja koulujen alettua. Toivon myös, että kaikkiin hengitystie- ja vatsaoireisiin suhtauduttaisiin sillä vakavuudella kuin oire olisi koronaa.

Lopuksi haluan sanoa, että tiedostan sen, etteivät kaikki sairasta yhtä pitkään kuin me tuhannet suomalaiset ja kymmenet tuhannet ympäri maailman, mutta suurin osa meistä pitkittyneistä oireista kärsivistä on ollut ennen koronaa perusterveitä ja näin ollen kukaan ei voi tietää etukäteen, osuvatko ne pitkittyneet oireet omalle kohdalle tai läheiselle. Siksi on tärkeää elää sen mukaan, että Covid-19 voi pahimmillaan viedä hengen tai terveyden.

 

Aurinkoista viikonloppua kaikille toivottaen,

Taija

Koululaisten ruokailu - miksi tarvitaan lämmin ruoka?

Jotta kouluikäinen lapsi kasvaa ja kehittyy normaalisti ja pystyy opiskelemaan koulussa tehokkaasti, tarvitaan päivittäin monipuolista ruokaa säännöllisin ruokailuvälein. Säännöllinen syöminen tarkoittaa käytännössä sitä, että syödään aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Mikäli lapsi lisäksi harrastaa liikuntaa, ovat toisinaan lisävälipalatkin tarpeen. Tärkeää on myös se, että ruoat sisältävät sopivassa suhteessa kasviksia, hedelmiä, marjoja, viljatuotteita sekä vähärasvaisia maitovalmisteita, lihaa ja kalaa tai kasviproteiinin lähteen. Koululaiselle tärkeää on saada laadukasta, monipuolista ravintoa siksikin, että hyvin koostetut välipalat ja ateriat vähentävät napostelua ja virvotusjuomien käyttöä. Janojuomana paras on hanavesi, sillä vaikka sokeroidut virvoitus- ja energiajuomat maistuvat hyvälle, ovat ne haitaksi niin suun terveydelle kuin kokonaisterveydellekin. (THL 2019, Ruokavirasto 2020).

Kouluruokailun tiedetään pitävän vireystilaa yllä ja edistävän muutenkin oppilaan hyvinvointia. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokailusuositus vuodelta 2008 suosittaa, että kouluateria kattaisi noin kolmanneksen päivän ravinnontarpeesta. Tätä perustellaan sillä, että kun tarjolla on monipuolinen, lämmin ruoka lisukkeineen, ei oppilaalle tule tarvetta nauttia sokeripitoisia herkkuja iltapäivän tunteita. Kun verensokeri pysyy tasaisena, jaksaa lapsi tai nuori opiskella ilman iltapäivän uuvahtamista. Kouluruokailu on lisäksi sosiaalinen kasvatustilanne, jossa oppilaille annetaan mahdollisuus tutustua uusiin ruoka-aineisiin, makuihin ja koostumuksiin. Lisäksi kouluruokailu mahdollistaa ruokapuheen ja antaa tietoa terveellisestä ravinnosta. (THL 2019, Ruokavirasto 2020).

Suomessa kouluissa tarjotaan kaikille oppilaille maksuton lämmin, monipuolinen ja täysipainoinen ateria joka päivä. Tämä on kasvatuksellisesti ja oppilaiden hyvinvointia ajatellen äärimmäisen hieno asia, sillä Suomessakin on lapsia, joille koululounas on päivän ainoa kunnon ateria. Näin ollen kouluruokaan on hyvä panostaa ja oppilaita on hyvä ohjata syömään kaikkia tarjottuja ruoan osia. Nyt koronapandemian aikaan Suomessakin päädyttiin sulkemaan koulut ja, koska poikkeusolot olivat näille sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleville lapsille ja nuorille vaikea tilanne muiden seikkojen ohella myös ravitsemuksellisesti, tarjosi moni kunta oppilailleen kouluruokaa myös etäopetuksen ajan. Osassa kuntia oppilaat kävivät tarveperustaisesti koululla syömässä ja joissakin kunnissa koululta sai hakea kotiin eväspussin, jossa oli jokin lämmitettävä einesruoka, hedelmä, salaattia ja maitoa. Opetusministeri Li Andersson totesikin Valtioneuvoston tiedotteessa 15.4.2020, että yksikään lapsi ei saa jäädä koronaepidemian vuoksi nälkäiseksi. Samassa tiedotteessa Andersson totesi, että maksuton lämmin ateria on yksi osoitus suomalaisen hyvinvointivaltion onnistumisista ja tasa-arvoisen koulutusjärjestelmämme kulmakivistä. Kouluruokailu on Suomessa siis kaikkien lasten oikeus ja se tukee ja turvaa yhdenvertaisuutta merkittävällä tavalla. (Ruokavirasto 2020, Andersson 2020).

Koska elämme poikkeuksellisia aikoja ja kaikki asiat ovat jokaiselle meistä uusia ja outoja, on esimerkiksi kouluruokailun järjestämisessä huomioitava koronavirusepidemian tehokas rajoittaminen. Koulut avautuivat jälleen 14.5. ja kouluihin palasi iso joukko eri-ikäisiä lapsia ja nuoria. Monissa kouluissa tilat ovat haastavat ja näin ollen myös kouluruokailu järjestetään hieman poikkeuksellisin menetelmin. Monissa kunnissa tämä tarkoittaa sitä, että oppilaat syövät ruoan omassa luokassaan tai ruokailuita porrastetaan muilla tavoin siten, ettei lähikontaktien määrä kasva liian suureksi. Sosiaalisen median kautta olen kuitenkin jäänyt siihen ymmärrykseen, että valtaosa kunnista tarjoaa poikkeusoloista huolimatta lapsille normaalin kouluruoan, joka sisältää lämpimän ruoan ja muut aterian osat.

Kun koulujen avaamista pohdittiin, oli tämä myös hallituksen tahtotila, sillä tämän keinon avulla haluttiin turvata niiden lasten ruokailu, joilla on kotona hankala tilanne tai jotka pahimmillaan jäävät ilman säännöllistä ruokaa kotona. Omat lapseni ovat myös alakouluikäisiä ja kaiken tämän tiedon varjossa olenkin hämmentyneenä lukenut Wilmaan tulleita tiedotteita siitä, että kotikunnassamme Tuusulassa kouluruoka ei olekaan lämmin ateria lisukkeineen, vaan eväspaketti, joka koostuu ”päivittäin täytetystä sämpylästä, ruisleivästä tai riisipiirakasta, rasvattomasta luomumaidosta, jogurtista sekä hedelmästä. Lisäksi yläkoululaisille eväspakettiin on lisätty välipalakeksi energiatasoa nostamaan. Eväspaketti on suunniteltu runsaammaksi kuin normaali retkieväs ja sen ravitsevuus on huomioitu”. Tuusulassa perusteluksi eväsruokailulle on mainittu muun muassa tilojen puutteellisuus ja se, että jos ruokailuita porrastettaisiin nykyistä enemmän, joutuisi osa lapsista syömään lounaan liian aikaisin. Monissa muissa kunnissa tämä kuitenkin onnistuu ongelmitta ja näin terveyden edistämistä työkseni tekevänä pidänkin lämmintä ruokaa tärkeämpänä seikkana kuin sitä, että lounas olisi liian aikaisin. Lisäksi koen näin niukan lounaan riittämättömänä varsinkin niillä nuorilla, joilla koulupäivän pituus on kuusi tuntia. Tämä Tuusulan kunnan tekemä päätös kumoaa lisäksi hallituksen suosituksen lämpimästä kouluruoasta ja jättää mahdollistamatta kunnon ruoan saannin niillä lapsilla, joilla ei kotona lämpimään ruokaan ole mahdollisuutta.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Taija


Lähteet

Ruokavirasto: https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemus--ja-ruokasuositukset/koululaiset/

THL 2019: https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/ravitsemus/suomalaisten-ravitsemus-ja-ruokailu/kouluikaiset

Andersson, Li 2020: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/yksikaan-lapsi-tai-nuori-ei-saa-jaada-nalkaiseksi-koronaepidemian-takia

Endometrioosi - ei vain pelkät kipeät kuukautiset.

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä endometrioosiviikkoa, joten kirjoitan minäkin aiheesta postauksen. Nyt varmasti lukijoiden joukossa on niitä, jotka pohtivat, että mikä endometrioosi, mutta jos jaksat lukea eteenpäin, niin olet tovin kuluttua hieman viisaampi tämänkin asian suhteen. Ja suosittelen lukemaan, sillä näin 2020-luvulla on hyvä olla perillä myös naisten kärsimistä sairauksista ja oireista, jotka vaikuttavat mm. seksuaalisuuteen.

Endometrioosi on suomenkielellä "kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti". Eli nimensä mukaisesti kohdun limakalvon kaltaista kudosta on sirottunut ympäriinsä vatsa- ja jopa rintaontelossa. Kohdun ulkopuolella olevat sirottumat käyttäytyvät aivan samalla tavalla kuin kohdun limakalvo itsekin: kuukautisia ennen ne paksuuntuvat ja painavat vieruskudoksia ja kuukautisten aikana ne vuotavat aivan kuten kuukautisveri vuotaa ulos emättimen kautta. Pesäkkeiden veri ei kuitenkaan pääse vuotamaan normaaliin tapaan ulos, vaan se vuotaa sijaintipaikkaansa ja sen ympäristöön eli esimerkiksi vatsaonteloon, keuhkoon, maksaan, suolen sisälle tai virtsarakkoon aiheuttaen ajoittain jopa lamaannuttavaa kipua, jatkuvaa tulehdusreaktiota ja ajan kanssa kiinnikkeitä ja arpikudosta, jotka liimaavat jopa elimiä toisiinsa kiinni.

Äkkiseltään voisi kuulostaa siltä, että eihän muutaman millilitran verenvuoto voi noin paha olla, sillä vuotava verihän imeytyy vähitellen pois kudoksista. Tämä on kuitenkin aivan väärä kuvitelma, sillä vatsaonteloon vuotava veri aiheuttaa tulehdusreaktion, inflammaation, eli se ärsyttää ympärillään olevia kudoksia. Tulehdus ei kuitenkaan ole yleensä bakteeritulehdus eikä sitä voi hoitaa antibiooteilla. Tällainen sisäsyntyinen tulehdusreaktio aiheuttaa kovaa kipua ja tyypillisimmin tätä kipua lievitetään parasetamolilla, tulehduskipulääkkeillä (mm. ibuprofeiini, ketoprofeiini ja naprokseeni) sekä tarvittaessa miedoilla opiaateilla, kuten tramadolilla tai kodeiinilla. Lisäksi on tärkeää kuitenkin löytää oma hyväksi havaittu lääkkeetön kivunlievityskeino. Monet kokevat hyväksi joko lämmön tai kylmähoidon tai erilaiset venyttelyt, kuten joogan tai shindon. Moni käyttää myös TENS-laitteita, joiden kipua lievittävä vaikutus perustuu transkutaaniseen sähköiseen hermostimulaatiotekniikkaan. Tärkeintä on, että kipua lievitetään, sillä pitkittyessään se saattaa kroonistua ja tällöin kivunhoito on aina työläämpää.

Endometrioosi on sairaus, josta ei parannuta. Se saattaa olla vuosia oireeton, mutta silti se kulkee mukana koko elämän ajan. Endometrioosin oireita voidaan onneksi kuitenkin lievittää ja nykytietämyksen mukaan ainoat pesäkkeitä tutkitusti pienentävät non-invasiiviset eli konservatiiviset hoitomuodot ovat erilaiset hormonihoidot. Hormoneilla pyritään ajamaan naisen estrogeenituotanto alas, jolloin käynnistyy vaihdevuodet. Koska endometrioosi tarvitsee elääkseen estrogeenia, ovat tällaiset hormonihoidot yleensä varsin tehokkaita. Hormonivalmisteita on lukuisia erilaisia ja osa niistä on päivittäin otettavia tabletteja, kun taas osa voidaan piikittää esimerkiksi joka neljäs viikko ihonalaiskudokseen. Ihmiset ovat myös yksilöitä ja aina hormonivalmisteetkaan eivät riitä endometrioosin leviämistä estämään - tällöin päädytään kirurgisiin toimenpiteisiin eli tehdään joko vatsaontelon tähystysleikkaus eli laparoskopia tai vaikeimmissa tilanteissa laparotomia, jossa vatsaan tehdään isompi viilto paremman näkyvyyden takaamiseksi.

Leikkaushoidon tavoitteena on poistaa mahdollisimman paljon endometrioosipesäkkeitä, jolloin kivut ja muut oireet helpottavat. Toisinaan pesäkkeet voivat olla jopa henkeä uhkaavia, sillä ne saattavat kuroa suoliston umpeen tai puhkaista suoleen reiän. Lisäksi endometrioosia on Suomessakin löydetty myös vatsaontelon ulkopuolelta eli mm. keuhkoista, palleasta, maksasta ja jopa sydänpussista. Toisinaan päädytään myös tekemään jopa nuorille naisille nk. radikaalileikkaus, jossa poistetaan kohtu, munasarjat, munajohtimet ja kohdunkaula. Aiemmin ajateltiin, että tämän leikkauksen myötä endometrioosi paranee ja oireet loppuvat, mutta aihetta tutkitaan kovasti, sillä viime vuosina on yhä enemmän löytynyt tapauksia, jossa endometrioosi on uusiutunut tästä isosta operaatiosta huolimatta. Endometrioosin syntymekanismia ei vielä täysin tiedetä ja sama pätee tähän leikkauksen jälkeiseen uusimiseen eli lisätutkimusta tarvitaan rutkasti.

Vielä näin 2020-luvullakin törmää toisinaan ajatukseen, että ”kaikilla naisilla nyt menkat vähän sattuu”. Osin se on totta, sillä jokainen nainen kokee varmasti jossain vaiheessa elämäänsä jonkinlaisia kuukautiskipuja. Endometrioosipotilaan kohdalla tämä on kuitenkin surullisen vähättelevä ajatusmalli, sillä ihminen, joka elää endometrioosin kanssa, ei varmasti haluaisi jäädä pois sosiaalisista tilaisuuksista tai harrastuksista. Joskus kuukautiset voivat ihan oikeasti olla niin kipeät, ettei niiden kanssa todellakaan lähdetä lenkkipolulle tarpomaan ja myös sellaista, etteivät peruskipulääkkeet auta.

Endometrioosia sairastaa noin 10 % kaikista maailman hedelmällisessä iässä olevista naisista. Siitä puhuminen koetaan vaikeaksi, koska kyseessä on naisten intiimialueen vaiva ja osin siksikin, että joissakin kulttuureissa tai uskonnoissa kuukautiset ovat yhä edelleen vähän tabu. Endometrioosi on myös verrattain kallis sairaus, sillä Suomessa sitä sairastavia on reilu 200 000 henkilöä ja erilaisten toimenpiteiden, lääkekustannusten ja sairauspoissaolojen vuoksi sen kustannukset ovat vuosittain jopa 1,5 miljardia euroa. Hintaa tulee siitäkin, että endometrioosin diagnoosiviive on vielä nykyäänkin 6-9 vuotta. Tämä on melkoinen aika kärsiä kivuista, mutta kun huomioi myös kaikki muut endometrioosin oireet, niin 6-9 vuotta on suorastaan jäätävän pitkä aika.

Koska helposti tulee ajateltua, että loppujen lopuksi 10 % naisista on pieni määrä, niin verrokkina voidaan tähän ottaa vaikkapa epilepsia. Se on vain jonkin verran yleisempi eli vähintään yhden epileptisen kohtauksen saa elämänsä aikana arviolta 8-10 % ihmisistä (Terveyskirjasto 2019b), mutta silti kaikki tietävät epilepsian. Endometrioosista sen sijaan moni ei ole koskaan edes kuullut, vaikka esiintyvyys on suunnilleen samaa luokkaa. Onkin erityisen hienoa, että asiasta on vihdoin alettu kirjoittaa yhä enemmän ja myös media on tarttunut aiheeseen!

Lopuksi haluan nostaa tähän vielä endometrioosin moninaiset oireet, sillä se on paljon muutakin kuin kivuliaat kuukautiset. Kuukautiskivut ovat kiistatta tunnetuin, mutta samalla melko varmasti myös vähätellyin oire. Tärkeää on kuitenkin tietää, että endometrioosi on krooninen sairaus ja aiheuttaa paljon turhaa kärsimystä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin sosiaalisellakin tasolla.

Oireet

LÄHTEET

Iltasanomat 2018.

Korento ry 2020.

Omron 2020.

Shindo 2020.

Terveyskirjasto 2019a. Endometrioosi.

Terveyskirjasto 2019b. Epilepsia.

Korona, tehohoito ja hengityskoneet

Minäkin otan kantaa tähän maailmanlaajuiseen asiaan, vaikka lehdet, sosiaalinen media ja muu Internet onkin aiheesta juttuja pullollaan. Haluan nostaa asiasta esille sellaisen seikan, johon mediassa on havahduttu vasta tänään - en tarkoita lietsoa pelkoa, mutta on tärkeää olla realistinen.

Kuten olemme monesti jo lukeneet, on koronavirus julistettu pandemiaksi ja Suomessakin on jo useita paikallisia epidemia-alueita. On enää ajan kysymys, että virusta on ihan kaikkialla Suomessa ja sairastuneiden määrä saavuttaa saman tason muun Euroopan kanssa. Emme voi myöskään välttyä siltä, että ihmisiä tulee menehtymään myös meillä Suomessa, sillä väestössämme on paljon vanhuksia ja monisairaita ihmisiä. THL:n mukaan suorassa riskiryhmässä ovat:

• Kaikki yli 70-vuotiaat
• henkilöt, joilla on säännöllistä lääkitystä vaativa sydän- tai keuhkosairaus
• henkilöt, joilla on diabetes tai krooninen maksan tai munuaisten vajaatoiminta
• henkilöt, joilla on jokin vastustuskykyä heikentävä sairaus (esim. leukemia) tai tauti, jonka hoitona käytetään vastustuskykyä alentavaa hoitomuotoa (esim. elinsiirto tai solunsalpaajahoito)
• henkilöt, joilla on krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti
• henkilöt, joilla on sairaalloinen ylipaino (painoindeksi yli 40) tai jotka tupakoivat. (THL 15.3.2020) 

Olen itse alun perin koulutukseltani Sairaanhoitaja AMK ja sittemmin olen opiskellut Terveystieteiden maisteritutkinnon. Sairaanhoitajana olen työskennellyt useiden vuosien ajan pääasiassa tehovalvontaosastolla ja päivystyksessä, joten väittäisin, että minulla on jonkinlainen tuntuma potilasmääriin ja -materiaaliin normaalina kausi-influenssakautena ja muulloinkin. Toisaalta yliopisto-opintojeni aikana on mukaan tarttunut epidemiologista osaamista sekä muuta tietotaitoa.

Kirjoittelin jo pari päivää sitten Facebookissa, että minua ei niinkään huolestuta omalla kohdallani koronavirus oireineen, mutta olen huolissani vakavasti sairastuvien kohtalosta, sillä teho- ja tehovalvontapaikkojen sekä hengityskoneiden määrä on rajallinen myös meillä Suomessa. Lisäksi tehohoitopätevyyden omaavan hoitohenkilökunnan määrä on rajallinen ja kylmä tosiasia on, ettei tehohoitopotilaan kanssa voi työskennellä sellainen ihminen, joka ei ole aiemmin tehohoitotyötä tehnyt. Intuboidun hengityskonepotilaan hoidossa on omat erityispiirteensä ja yksi näistä on potilaan sedatoimiseen eli nukuttamiseen ja sen valvontaan liittyvät seikat. Hoitajan pitää teholla ja tehovalvonnassa osata seurata monia sellaisia parametreja, joihin ei törmää esimerkiksi vuodeosastotyössä. Eilen aiheeseen tarttui myös jotkut mediat, joista Iltasanomat oli ollut yhteydessä eri sairaanhoitopiireihin ja selvittänyt kunkin sairaanhoitopiirin teho-osastopaikat, tehovalvonta- eli kevyemmän valvontatason paikat, heräämöpaikat sekä hengityskoneiden määrän. Kaikki sairaanhoitopiirit eivät halunneet jostain syystä lukuja antaa, mutta jos arvellaan kysymyksiin vastanneiden pohjalta koko Suomen sairaaloiden hengityskonemäärä, niin todennäköisesti jäädään alle tuhannen koneen. Tässä on laskuissa mukana raskaamman kaliiberin hengityskoneet, joiden lisäksi on olemassa erilaisia kevyempiä hengitystä tukevia laitteita. Joka tapauksessa tuo määrä on oikeasti aika pieni Suomenkin kokoisessa maassa, jos sairastumisennustukset ja -oletukset pitävät paikkansa.

Se, mitä ei ole juurikaan nostettu esille, on nimittäin tosiasia muista talvikauden teho- tai hengityskonehoitoa vaativista sairauksista. Meillä ei ole tässä ongelmana nyt vain koronavirus, vaan sen rinnalla ovat nämä normaalit kausi-influenssat, rs-virus sekä norovirus, joka myös toisinaan johtaa tehovalvontatason hoitoon. Lisäksi ihmiset edelleen sairastuvat muutenkin vakavasti eli tehohoitoa tarvitsevat mm. aivoverenkiertohäiriöihin, sydäninfarktiin, haavainfektioihin, diabeteskomplikaatioihin ja muihin vastaaviin sairastuvat henkilöt. Lisäksi tapahtuu erilaisia onnettomuuksia, joiden jälkeen ihminen saattaa niin ikään tarvita teho- ja hengityskonehoitoa. En halua tällä nyt maalailla mitään kauhuskenaarioita tai pelotella ketään, mutta toivon ihmisten havahtuvan siihen tosiseikkaan, että meillä on ihan oikeasti tässä täysin poikkeuksellinen tilanne, jonka vuoksi sairaaloiden tilat, laitteet ja henkilökuntaresurssit ovat todella kovilla.

Torstaina tuli tieto, että isot massatapahtumat on syytä perua tai siirtää, jonka lisäksi monissa kouluissa on annettiin ohjeistus ottaa koulukirjat kotiin mahdollista tulevalla viikolla alkavaa etäopetusta varten. Mielestäni nyt suunta on nyt ehdottomasti oikea, mutta valitettavasti edelleen toimitaan hieman hitaahkosti ja jähmeästi - ikään kuin odotellaan katastrofin kunnollista käynnistymistä, vaikka monien maiden kokemusten pohjalta luulisi olevan aivan selvää, ettemme me ole sen paremmin suojassa kuin italialaiset, ranskalaiset, sveitsiläiset tai ruotsalaisetkaan.

Koska emme voi vaikuttaa suurten linjojen päätöksentekoon, sairaaloiden kokoon, laitekapasiteettiin tai henkilökuntaresursseihin, niin suosittelen jokaista miettimään asiaa laajemmin - ei ole syytä paniikkiin, ahdistukseen eikä tavaroiden hamstraamiseen, mutta jotta voimme porrastaa sairaaloissa syntyvää ahdinkoa, niin tässä vielä kertauksena muutama perusohje:

• pese käsiäsi SAIPPUALLA vähintään 20s ajan käsiä huolellisesti vaahdottaen (muista sormienvälit ja korujen aluset!) (THL 26.2.2020)
• pysy pois julkisista paikoista pienenkin flunssaoireilun aikana
• vältä mahdollisuuksien mukaan erilaisia livekokouksia ja julkisia kulkuneuvoja
• pese edelleen käsiä saippualla

Kaikesta huolimatta mukavaa alkavaa viikkoa ja koetetaan pitää huolta itsestämme ja läheisistämme!

Terveisin,

Taija

LÄHTEET

Iltasanomat 14.3.2020. Näin Suomen tehohoito kestää koronaepidemian: laitteet riittävät, mutta henkilökunta voi loppua kesken – katso oman alueesi laitteiden tilanne

THL 26.2.2020. Käsienpesu ja yskiminen.

THL 15.3.2020 - Koronavirustauti, milloin on hakeuduttava hoitoon?

Nuorten päihteiden käyttö - tarkastelussa alkoholi ja kannabis

Keskustelin kaverini kanssa ihan yleisellä tasolla alkoholin käytöstä sekä siitä, miten elämä toisilla johtaa siihen, ettei enää keski-iän kynnyksellä ole tarvetta bailata, kun toisilla puolestaan on melko suuri tarve päästä juomaan alkoholia vähintään viikoittain. Tästä innostuneena aloin pohtia nuorten päihteidenkäyttöä nykyään, sillä sosiaalisessa mediassa on monesti tullut seuraamillani kanavilla vastaan se, etteivät nykynuoret enää juo humalahakuisesti tai ainakin humalahakuisten nuorten määrä on pienentynyt. Silti samaan aikaan mediassa on ollut keskustelua nuorten kannabiksen käytön yleistymisestä, (Iltalehti 16.2.2020) joten päätin nostaa tähän blogitekstiin THL:n tekemän kouluterveyskyselyntuloksia (THL 2019a) ylös.

Vertailen kirjoituksessani lukion 1. ja 2. luokan opiskelijoiden sekä ammattikoulun 1. ja 2. luokan opiskelijoiden päihteidenkäyttöä. Tarkemmin rajaan päihteet koskemaan alkoholin viikoittaista käyttöä sekä kannabiksen käyttöä niillä opiskelijoilla, jotka ovat sitä kokeilleet vähintään kaksi kertaa. Mielenkiintoista onkin tehdä havaintoja siitä, miten päihteidenkäyttö on muuttunut ja kuinka sosioekonominen asema tai koulutustaso vaikuttaa päihteidenkäyttöön!

Vuonna 2009 alkoholia käytti viikoittain ammattioppilaitoksen opiskelijoista 26,6 % ja sukupuolten välinen ero näkyi niin, että pojilla alkoholin kulutus oli selvästi yleisempää - tytöistä viikoittain joi vain 19,6 % kun pojilla vastaava luku oli peräti 26,6 %. Tarkasteluajanjakso tekstissäni on kymmenen vuotta (2009–2019) ja, koska kouluterveyskysely teetetään kahden vuoden välein, voidaan tuloksista todeta, että koko tämän kymmenen vuoden ajanjakson aikana alkoholin kulutus on ollut laskussa.

Lukiolaisilla 1. ja 2. vuoden opiskelijoilla tilanne on sama eli alkoholia viikoittain käyttävien nuorten määrä on laskussa, mutta heidän määränsä ei ole laskenut yhtä rajusti kuin ammattioppilaitoksessa opiskelevilla nuorilla. Lukiolaisista vuonna 2009 viikoittain alkoholia joi 10,4 % ja sukupuolten välinen ero oli samaa noin viiden prosentin luokkaa.

Molemmissa koulutusryhmissä oli vuonna 2017 piikki alkoholin kulutuksessa. Selitystä en löytänyt sille, miksi tuona vuonna käyttö näytti hetkellisesti yleistyvän, sillä samaan aikaan alkoholin kokonaiskulutus laski juuri vuoden 2017 aikana verrattuna edelliseen vuoteen (THL 2018). Vuonna 2019 alkoholia käytti viikoittain 12,8 % ammattioppilaitoksessa opiskelevista ja 6,3 % lukiolaisista. Edelleen vuonna 2019 sukupuolten välinen ero näkyi niin, että sekä lukiolaisista että ammattioppilaitoksessa opiskelevista nuorista pojilla alkoholin viikoittainen käyttö oli tyttöjä yleisempää.

Lähde: Sotkanet.fi

Tarkastelen samalla aikavälillä (2009–2019) myös kannabiksen käyttöä. Myös tarkasteltavat ikä- ja koulutusryhmät ovat samat eli lukion ja ammattioppilaitoksen 1. ja 2. luokkaa käyvät.

Vuonna 2009 kannabiksen käyttö oli lukiolaisilla verrattain harvinaista, sillä kaikista 1. ja 2. luokkaa käyvistä lukiolaisista kannabista oli vähintään kaksi kertaa käyttänyt 4,6 % ja sukupuolten välillä tämä jakautui siten, että alkoholin tapaan pojat olivat käyttäneet kannabista tyttöjä enemmän - tytöistä kannabista oli käyttänyt 3,6 % ja pojista 6,0 %. Ammattioppilaitoksessa opiskelevilla tilanne oli jo tuolloin huolestuttavampi, sillä kaikista 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 8,7 % oli käyttänyt kannabista vähintään kaksi kertaa eikä sukupuolten välilläkään ollut eroa kuin yksi prosentin kymmenys. Alkoholin tapaan tässä näkyy selvä ero eri koulutusasteiden välillä.

Kannabiksen käyttö on yleistynyt koko tarkastelujakson ajan molemmissa koulutusryhmissä pois lukien vuoden 2017, jolloin sen käyttö on molemmissa ryhmissä vähentynyt samaan aikaan, kun alkoholin käyttö tilapäisesti kasvoi. Tähän todennäköisesti löytyy selitys jostain, joten täytyy kaivella lisää tilastoja aiheeseen liittyen. Vuonna 2019 kannabista käytti jo 13,8 % ammattioppilaitosten 1. ja 2. luokkalaisista ja 9,0 % vastaavan ikäisistä lukiolaisista. Suunta on siis varsin huolestuttava ja nopeasti kasvussa oleva. Sukupuolten välillä on lukiolaisilla selkeämmin eroja kuin ammattioppilaitosten opiskelijoilla, mutta erot ovat pienemmät kuin alkoholin kohdalla.

Lähde: Sotkanet.fi

Johtopäätöksenä voinee siis todeta, että vaikka nuorten alkoholin kulutus on laskusuuntainen ja siten erittäin hyvällä mallilla, on kannabiksen käytön kasvu samaan aikaan lisääntynyt ja siitä aiheutunee vielä monia murheita. En henkilökohtaisesti usko, että kannabiksen kaikkia haittavaikutuksia tiedetään vielä riittävän hyvin, mutta jo nyt tiedetään, että kannabis heikentää unenlaatua, säätelee mielialaa ja muistia eli vaikuttaa sitä kautta myös oopimiskykyyn ja kykyyn käsitellä monimutkaisia asioita. Lisäksi epidemiologisissa tutkimuksissa on selvinnyt jo nyt, että kannabiksen käytön aloittaminen nuorena altistaa muiden huumaavien aineiden väärinkäyttöön myöhemmässä elämänvaiheessa. Kannabiksen tiedetään myös vähintään kaksinkertaistavan skitsofreniariskin, joskin siihen tarvitaan myös geneettinen alttius. Kannabiksen poltto lisää myös riskiä erilaisille keuhkosairauksille samalla tavalla kuin tupakka sekä nostaa sydän- ja verisuonitautiriskiä. (Duodecim 2018) Toisaalta hyvin samankaltaisia haittavaikutuksia on alkoholillakin, sillä myös alkoholin käyttö altistaa mielenterveysongelmille, syöville sekä monille muille sisäelinsairauksille. Myös väkivaltaisen kuoleman riski kohoaa erilaisten päihteiden liiallisen käytön myötä.

Tutkimusten mukaan tiedetään, että ihmisen sosioekonomiseen asemaan vaikuttavat niin aineelliset voimavarat eli tulot, omaisuus ja asumistaso kuin edellytykset sellaisten hankkimiseen. Näitä aineellisten voimavarojen hankkimisedellytyksiä ovat puolestaan koulutus, ammatti ja asema työelämässä (THL 2019b). Koulutus on suorassa yhteydessä sosioekonomiseen asemaan ja, koska tiedetään, että paremmassa asemassa olevilla on paremmat mahdollisuudet välttää päihteiden ongelmakäyttöä, ei ammattioppilaitoksessa ja lukiossa opiskelevien päihteidenkäyttöerot ole kummoinenkaan ihme. Onneksi kuitenkin erot ovat tasoittumassa vähitellen ja etenkin alkoholin kohdalla paljon voidaan vaikuttaa esimerkiksi verotuksella tai muilla lainsäädännöllisillä toimilla.  (THL 2019c) Vielä, kun saataisiin kannabikselle vastaavia toimia ja sen käyttöä vähemmäksi.

Lopuksi haluan nostaa esille sen, että nämä tilastot perustuvat puhtaasti kouluterveyskyselyyn. Mitä tapahtuu niille nuorille, jotka eivät ole mukana työelämässä tai opiskele?

LÄHTEET

Duodecim 2018 - Kannabiksen aiheuttamat terveyshaitat

Duodecim 2019 - Alkoholi ja terveys

Iltalehti 16.2.2020 - Huumeisiin suhtaudutaan yhä myönteisemmin, vaikka ne tappavat entistä enemmän

THL Sotkanet -tilastotietokanta

THL 2018 - Alkoholin kokonaiskulutus väheni vuonna 2017

THL 2019a - kouluterveyskyselyn tulokset

THL 2019b - Eriarvoisuus

THL 2019c - Alkoholi

Pari sanaa kohonneesta verenpaineesta.

Verenpaineesta puhutaan nykyään paljon eri mediakanavissa, mutta tiesitkö, että kohonneesta tai korkeasta verenpaineesta kärsii peräti kaksi miljoonaa suomalaista? Kun sen suhteuttaa Suomen väestömäärään, käy melko pian selväksi, että verenpaine on koholla ihan liian suurella määrällä ihmisiä. Kaksi miljoonaa ihmistä noin viidestä ja puolesta miljoonasta ihmisestä on prosentuaalisesti hurja luku. Lisäksi se tarkoittaa, että kohonnutta verenpainetta on myös nuorilla, sillä Tilastokeskuksen mukaan ikääntyneitä eli 65–84 -vuotiaita sekä yli 85-vuotiaita oli Suomessa 31.12.2018 yhteensä 21,9 % väestöstä. Työikäisten eli 15–64 -vuotiaiden määrä sen sijaan oli niinkin suuri kuin 62,2 %. (Tilastokeskus 2018). Kaikki kohonneesta verenpaineesta kärsivät eivät kuitenkaan ole ikääntyneitä ihmisiä, vaan tutkimusten mukaan kohonnut tai korkea verenpaine on yleistä työikäisillä ja miehillä se on naisia yleisempää. THL:n (2019) mukaan vuonna 2017 kohonneita verenpainearvoja mitattiin peräti 37 %:lla yli 30-vuotiaista naisista ja 45 %:lla saman ikäisistä miehistä. Puhutaan siis todella merkittävästä kansanterveydellisestä ja myös kansantaloudellisesta ongelmasta, sillä vaikka kohonnut verenpaine ei subjektiivisesti missään juurikaan tunnu, aiheuttaa se monia liitännäissairauksia.

Vaikka monissa korkean elintason maissa on samansuuntaista verenpaineongelmaa kuin Suomessa, niin vertailtaessa Suomea ja muita korkean elintason maita, kuten esimerkiksi Japania tai Irlantia, ei suomalaisten verenpainetasolla tai hoidon aloittamisella voi juhlia. Professori Tiina Laatikainen ja Dosentti Teemu Niiranen kirjoittivat syksyllä 2019 Lääkärilehdessä siitä, miten verenpainetasoja oli vertailtu kaikkiaan kahdessatoista korkean elintason maassa ajanjaksolla 1976–2013. Tutkimusaineisto koostui yli 500 000 henkilön tiedoista ja tämän perusteella huomattiin, että 40–79 -vuotiaiden ikäryhmässä kohonnut verenpaine oli 52 %:lla suomalaisnaisista ja 59 %:lla suomalaismiehistä. Hoitoa kohonneeseen verenpaineeseen sen sijaan sai vain runsas puolet ja hyvä hoitotasapaino oli ainoastaan runsaalla neljänneksellä potilaista. Laatikainen ja Niiranen vertasivat artikkelissaan Suomen ääritilannetta Kanadaan, jossa päästään toiseen ääripäähän - siellä saman ikäisten ryhmässä kohonnut verenpaine oli 6 %:lla naisista ja 34 %:lla miehistä. Huolestuttavaa suomalaisten kannalta, eikö?

Kohonneen tai korkean verenpaineen kanssa keskeistä olisi mahdollisimman varhain aloitettu hoito, sillä tällöin vältyttäisiin monilta myöhemmän vaiheen liitännäisongelmilta. Monilla auttaa jo pelkkä elintapamuutos eli liikunnan lisääminen, ravitsemuksen muutos terveellisempään suuntaan, suolan käytön vähentäminen ja painonpudotus. Mikäli nämä eivät riitä, tulisi rohkeasti olla yhteydessä lääkäriin ja aloittaa verenpainelääkitys. Kotimittauksessa ihanteellista olisi, että verenpainelukemat pysyisivät alle 135/85. (Aivoliitto 2019a). Lääkärin tai hoitajan mittaamana monet tuppaavat hieman jännittämään ja tällöin mittarin lukemaan voidaan lisätä pieni jännityslisä, mutta silloinkaan lukema ei saisi olla yli 140/90. Ihanteellista toki olisi, jos lukemat olisivat siellä 120/80 tuntumassa, mutta se lienee suomalaisille hieman liian kova vaatimus.

Jos kohonnut verenpaine ei kerran tunnu missään eikä aiheuta minkäänlaisia oireita, niin miksi siitä sitten vouhotetaan niin paljon?

Kohonneen verenpaineen hoito on äärimmäisen tärkeää, sillä se vahingoittaa verenkiertoelimistöä, kuten verisuonia, sydäntä ja myös aivoja. Kun verenpaine on koholla, joutuu sydän jatkuvasti tekemään enemmän töitä kuin sellaisella henkilöllä, jolla verenpaine on normaalilukemissa. Tämä johtuu siitä, että kohonnut verenpaine jäykistää verisuonia eli kun verisuonista puuttuu kimmoisuus, ei veri pääse kulkemaan suonistossa niin sutjakasti kuin normaalitilanteessa. Kohonnut verenpaine myös vahingoittaa sydänlihasta siten, että kun sydän tekee pitkään normaalia kovemmin töitä, paksunee lihas ja lopulta tuo paksuuntuminen johtuu sydänlihaksen väsymiseen ja vajaatoimintaan. (Duodecim 2018). Tämä on siis vähän sama ilmiö kuin tapahtuu rasituksessa muissakin lihaksissa, mutta sydämen kohdalla se vaan ei ole hyvä juttu. Myös sydäninfarktin riski kasvaa merkittävästi kohonneen verenpaineen myötä.

Kohonnut verenpaine myös rasittaa aivovaltimoita ja saattaa heikentää valtimoseinämää, johon voi muodostua valtimopullistuma eli aneurysma. Kun tämä pullistunut kohta on edelleen jatkuvassa rasituksessa, saattaa se jossain vaiheessa puhjeta ja aiheuttaa aivoverenvuodon. Myös aivoinfarktin riski kasvaa kohonneen verenpaineen vuoksi ja tutkimusten mukaan jopa 80 % aivoverenkiertohäiriöistä (aivoinfarkti, aivoverenvuoto ja TIA-kohtaus) olisi ennaltaehkäistävissä kohonneen verenpaineen hoidolla. Suomessa muuten vuosittain aivoverenkiertohäiriöön sairastuu noin 25 000 ihmistä eli jos näistä 80 % voitaisiin ehkäistä, niin melkoinen määrä inhimillistä kärsimystä voitaisiin estää. Rahallisesti yksi aivoverenkiertohäiriö maksaa jo pelkän akuuttihoidon ja alkuvaiheen kuntoutuksen aikana noin 55 000e, joten rahallisestikin puhutaan isoista summista. (Aivoliitto 2019b). Kirjoittelen myöhemmin uuden postauksen aivoverenkiertohäiriöistä, niiden syntymekanismeista sekä ennaltaehkäisystä.

Miten kohonnutta verenpainetta voi ennaltaehkäistä tai hoitaa?

Oikeastaan aika pienillä muutoksilla voi laskea verenpainelukemia usean pykälän alaspäin. Ylipainoisella jo 4-8 % painonpudotus laskee usein sekä ylä- että alapainetta keskimäärin 3-4 pykälää. Lisäksi kannattaa pitää huolta siitä, ettei päivittäisessä ravitsemuksessa tule syötyä liikaa suolaa. Hyvä määrä suolaa on noin 5g/vrk, kun tällä hetkellä miehet keskimäärin käyttävät suolaa yli 8g/vrk. Suolaa saa helposti monista einesruoista, leikkeleistä ja juustosta, jonka lisäksi moni lisää suolaa purkista lautaselle. Kun suolankäyttöä vähentää, tottuu suu melko nopeasti makumuutokseen ja näin ollen maun vuoksi ei kannata suolaa ainakaan lautaselle lisäillä. (Duodecim 2018).

Hyvä kohonneen verenpaineen ennaltaehkäisy- ja hoitokeino on myös säännöllinen liikunta. Liikunnan ei tarvitse olla tunnin hikijumppa, vaan jo muutaman minuutin pätkät kerrallaan ovat oikein hyvä liikuntamäärä kohonneen verenpaineen ennaltaehkäisyyn. Kuitenkin viikoittainen kokonaisliikuntamäärä olisi hyvä olla 2,5h/vko, jos puhutaan reippaasta liikunnasta. Rasittavan liikunnan kohdalla riittää 1h15min/vko. Toki enempi on parempi eli kaikki liikunta on kotiinpäin, kunhan muistaa myös riittävän unen ja palautumisen (UKK 2019). Kohonnutta verenpainetta muuten ennaltaehkäisee myös laadukas ja säännöllinen uni sekä paheiden eli tupakan ja alkoholin välttäminen tai kohtuukäyttö eli nautitaan elämästä, ei anneta pipon kiristää päätä, mutta muistetaan kohtuus kaikessa!

LÄHTEET

Aivoliitto 2019a. Verenpaine on pääasia. https://www.aivoliitto.fi/aivoverenkiertohairio/ehkaise/verenpaine/ (viitattu 19.2.2020)

Aivoliitto 2019b. AVH infograafi. https://www.aivoliitto.fi/verkkokauppa/tuotteet/aivoverenkiertohairio-infograafi/ (viitattu 19.2.2020)

Duodecim 2018. Kohonnut verenpaine (verenpainetauti). https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00034 (viitattu 19.2.2020)

Laatikainen T. & Niiranen T. Lääkärilehti 45/2019 vsk 74 s. 2566 - 2567. Verenpainetta eivieläkään oteta vakavasti. (viitattu 19.2.2020)

Tilastokeskus 2018. Väestö. https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#V%C3%A4est%C3%B6rakenne%2031.12. (viitattu 19.2.2020)

THL 2019. Kohonneeseenverenpaineeseen ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti - ehkäisyä ja hoitoatehostettava. (viitattu 19.2.2020)

UKK 2019. Aikuisten liikkumisen suositus. https://www.ukkinstituutti.fi/liikkumisensuositus/aikuisten-liikkumisen-suositus (viitattu 19.2.2020).