perjantai 15. toukokuuta 2020

Koululaisten ruokailu - miksi tarvitaan lämmin ruoka?


Jotta kouluikäinen lapsi kasvaa ja kehittyy normaalisti ja pystyy opiskelemaan koulussa tehokkaasti, tarvitaan päivittäin monipuolista ruokaa säännöllisin ruokailuvälein. Säännöllinen syöminen tarkoittaa käytännössä sitä, että syödään aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Mikäli lapsi lisäksi harrastaa liikuntaa, ovat toisinaan lisävälipalatkin tarpeen. Tärkeää on myös se, että ruoat sisältävät sopivassa suhteessa kasviksia, hedelmiä, marjoja, viljatuotteita sekä vähärasvaisia maitovalmisteita, lihaa ja kalaa tai kasviproteiinin lähteen. Koululaiselle tärkeää on saada laadukasta, monipuolista ravintoa siksikin, että hyvin koostetut välipalat ja ateriat vähentävät napostelua ja virvotusjuomien käyttöä. Janojuomana paras on hanavesi, sillä vaikka sokeroidut virvoitus- ja energiajuomat maistuvat hyvälle, ovat ne haitaksi niin suun terveydelle kuin kokonaisterveydellekin. (THL 2019, Ruokavirasto 2020).


Kouluruokailun tiedetään pitävän vireystilaa yllä ja edistävän muutenkin oppilaan hyvinvointia. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokailusuositus vuodelta 2008 suosittaa, että kouluateria kattaisi noin kolmanneksen päivän ravinnontarpeesta. Tätä perustellaan sillä, että kun tarjolla on monipuolinen, lämmin ruoka lisukkeineen, ei oppilaalle tule tarvetta nauttia sokeripitoisia herkkuja iltapäivän tunteita. Kun verensokeri pysyy tasaisena, jaksaa lapsi tai nuori opiskella ilman iltapäivän uuvahtamista. Kouluruokailu on lisäksi sosiaalinen kasvatustilanne, jossa oppilaille annetaan mahdollisuus tutustua uusiin ruoka-aineisiin, makuihin ja koostumuksiin. Lisäksi kouluruokailu mahdollistaa ruokapuheen ja antaa tietoa terveellisestä ravinnosta. (THL 2019, Ruokavirasto 2020).


Suomessa kouluissa tarjotaan kaikille oppilaille maksuton lämmin, monipuolinen ja täysipainoinen ateria joka päivä. Tämä on kasvatuksellisesti ja oppilaiden hyvinvointia ajatellen äärimmäisen hieno asia, sillä Suomessakin on lapsia, joille koululounas on päivän ainoa kunnon ateria. Näin ollen kouluruokaan on hyvä panostaa ja oppilaita on hyvä ohjata syömään kaikkia tarjottuja ruoan osia. Nyt koronapandemian aikaan Suomessakin päädyttiin sulkemaan koulut ja, koska poikkeusolot olivat näille sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleville lapsille ja nuorille vaikea tilanne muiden seikkojen ohella myös ravitsemuksellisesti, tarjosi moni kunta oppilailleen kouluruokaa myös etäopetuksen ajan. Osassa kuntia oppilaat kävivät tarveperustaisesti koululla syömässä ja joissakin kunnissa koululta sai hakea kotiin eväspussin, jossa oli jokin lämmitettävä einesruoka, hedelmä, salaattia ja maitoa. Opetusministeri Li Andersson totesikin Valtioneuvoston tiedotteessa 15.4.2020, että yksikään lapsi ei saa jäädä koronaepidemian vuoksi nälkäiseksi. Samassa tiedotteessa Andersson totesi, että maksuton lämmin ateria on yksi osoitus suomalaisen hyvinvointivaltion onnistumisista ja tasa-arvoisen koulutusjärjestelmämme kulmakivistä. Kouluruokailu on Suomessa siis kaikkien lasten oikeus ja se tukee ja turvaa yhdenvertaisuutta merkittävällä tavalla. (Ruokavirasto 2020, Andersson 2020).


Koska elämme poikkeuksellisia aikoja ja kaikki asiat ovat jokaiselle meistä uusia ja outoja, on esimerkiksi kouluruokailun järjestämisessä huomioitava koronavirusepidemian tehokas rajoittaminen. Koulut avautuivat jälleen 14.5. ja kouluihin palasi iso joukko eri-ikäisiä lapsia ja nuoria. Monissa kouluissa tilat ovat haastavat ja näin ollen myös kouluruokailu järjestetään hieman poikkeuksellisin menetelmin. Monissa kunnissa tämä tarkoittaa sitä, että oppilaat syövät ruoan omassa luokassaan tai ruokailuita porrastetaan muilla tavoin siten, ettei lähikontaktien määrä kasva liian suureksi. Sosiaalisen median kautta olen kuitenkin jäänyt siihen ymmärrykseen, että valtaosa kunnista tarjoaa poikkeusoloista huolimatta lapsille normaalin kouluruoan, joka sisältää lämpimän ruoan ja muut aterian osat.


Kun koulujen avaamista pohdittiin, oli tämä myös hallituksen tahtotila, sillä tämän keinon avulla haluttiin turvata niiden lasten ruokailu, joilla on kotona hankala tilanne tai jotka pahimmillaan jäävät ilman säännöllistä ruokaa kotona. Omat lapseni ovat myös alakouluikäisiä ja kaiken tämän tiedon varjossa olenkin hämmentyneenä lukenut Wilmaan tulleita tiedotteita siitä, että kotikunnassamme Tuusulassa kouluruoka ei olekaan lämmin ateria lisukkeineen, vaan eväspaketti, joka koostuu ”päivittäin täytetystä sämpylästä, ruisleivästä tai riisipiirakasta, rasvattomasta luomumaidosta, jogurtista sekä hedelmästä. Lisäksi yläkoululaisille eväspakettiin on lisätty välipalakeksi energiatasoa nostamaan. Eväspaketti on suunniteltu runsaammaksi kuin normaali retkieväs ja sen ravitsevuus on huomioitu”. Tuusulassa perusteluksi eväsruokailulle on mainittu muun muassa tilojen puutteellisuus ja se, että jos ruokailuita porrastettaisiin nykyistä enemmän, joutuisi osa lapsista syömään lounaan liian aikaisin. Monissa muissa kunnissa tämä kuitenkin onnistuu ongelmitta ja näin terveyden edistämistä työkseni tekevänä pidänkin lämmintä ruokaa tärkeämpänä seikkana kuin sitä, että lounas olisi liian aikaisin. Lisäksi koen näin niukan lounaan riittämättömänä varsinkin niillä nuorilla, joilla koulupäivän pituus on kuusi tuntia. Tämä Tuusulan kunnan tekemä päätös kumoaa lisäksi hallituksen suosituksen lämpimästä kouluruoasta ja jättää mahdollistamatta kunnon ruoan saannin niillä lapsilla, joilla ei kotona lämpimään ruokaan ole mahdollisuutta.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Taija


Lähteet

Ruokavirasto: https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemus--ja-ruokasuositukset/koululaiset/

THL 2019: https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/ravitsemus/suomalaisten-ravitsemus-ja-ruokailu/kouluikaiset

Andersson, Li 2020: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/yksikaan-lapsi-tai-nuori-ei-saa-jaada-nalkaiseksi-koronaepidemian-takia

2 kommenttia:

  1. Miten perustelet vähärasvaiset maitotuotteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! :)

      Perustelen vähärasvaisia maitotuotteita useallakin seikalla. Ihan ensimmäinen niistä on viralliset ravitsemussuositukset.

      Sitten on lukuisia terveydellisiä syitä lisäksi. Useissa tutkimuksissa on todettu, että vähärasvaisten maitotuotteiden käyttö on yhteydessä alentuneeseen riskiin sairastua Tyypin 2 Diabetekseen, kun taas runsasrasvaisten tuotteiden tiedetään lisäävän diabetesriskiä.

      Näitä tutkimuksia on tehty isoilla otoskoilla niin meillä Suomessa kuin maailmallakin. Diabeteksen lisäksi runsasrasvaiset maitotuotteet nostavat veren huonon LDL-kolesterolin tasoa ja vaikuttaa verisuonitautiriskiin niitä lisäävästi.

      Laitan sinulle tähän linkin Reijo Laatikaisen blogiin. Laatikainen on Valviran laillistama ravitsemusterapeutti ja hänellä on blogissaan hyvä katsaus tähän rasva-asiaan sekä linkit käyttämiinsä tutkimuksiin.

      https://www.pronutritionist.net/2017/12/rasvaton-maito-taysmaito-ja-maitotaloustuotteet-maitorasvan-terveysvaikutusten-vertailua/?fbclid=IwAR346_OVDL39axCs1PPnKO0lbFI1MFTRJYp_omPhrPcitAIhFrnXlDTXteE

      Poista

Kommentoikaa ja kysykää, vastaan mielelläni :)

Hyvinvoinnin joulukalenteri luukut 7-12: aivoterveyttä

  Hyvinvoinnin joulukalenteri on kolmen blogin ja neljän terveystieteilijän yhteinen joulukalenteri. Tämä eli toinen postaus on Taijan käsi...